sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Itävaltalainen perunasalaatti

Maailmalta tarttuu aina mukaan uusia makuja. Schnitzeleistä, tafelspitzistä tai knödeleistä en innostunut, mutta kurpitsansiemenöljyyn ihastuin. Sitä lorautan niin aamupuuroon voisilmän tilalle kuin salaatinkastikkeeksi. Kallistahan tuo on, mutta onneksi myös melko riittoisaa. Kuumennettavaksi kurpitsansiemenöljy ei sovi.

Perusalaatti syntyy helposti ylijääneistä keitetyistä perunoista ja sopii esimerkiksi grilliruoan seuraksi.

Perunasalaatti

Uusia perunoita
Kesäsipulia
Sormisuolaa
Mustapippuria
(Suolakurkkua)
Kurpitsansiemenöljyä

Puolita jäähtyneet keitetyt perunat, silppua sipuli pieniksi suikaleiksi, mausta hyppysellisellä sormisuolaa ja pippuri. Lorauta lopuksi sekaan kurpitsansiemenöljyä. Anna maustua hetki jääkaapissa. (Tosin vielä lämpimistä perunoista tehty lämmin salaatti toimii myös.)

Punajuuri-vuohenjuustopasta

Tämän talvisen pastan idean bongasi alun perin pikkusiskoni Pirkka-lehdestä, ja sitä olen pari kertaa soveltanut. Nälkä oli tällä kertaa sen verran kova, että valokuvaa ei ehditty ottaa.

 Punajuuri-vuohenjuustopasta neljälle

öljyä
2 punasipulia
2-3 valkosipulinkynttä
n. 5 keskikokoista punajuurta
mustapippuria
hunajaa
suolaa
vettä
n. 500g pennepastaa
200 g vuohenjuustoa
ruukullinen tuoretta basilikaa


Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta punajuuri karkeaksi raasteeksi. Kuullota sipulit ja punajuuret öljyssä. Lisää hunajaa, pippuria ja suolaa sekä n. 1-2 dl vettä. Hauduttele kannen alla, kunnes punajuuret ovat lähes pehmeitä. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä ja sekoita se pannulle punajuuriseoksen joukkoon. Lisää tarvittaessa hieman pastan keitinvettä. Sekoita joukkoon murusteltu vuohenjuusto ja basilikasilppu. Suolaa punajuuripasta vaati yllättävän paljon. Seuraavalla kerralla taidan sekoittaa pastaan myös hieman parmesaania.


perjantai 14. helmikuuta 2014

Linssi-porkkanasosekeitto

Talvi on juuresten aikaa. Inkivääri ja korianteri tuovat tähän pehmeään juuressosekeittoon mukavasti potkua. Myös chiliä sopii lisätä oman maun mukaan.

Linssi-porkkanasosekeitto

tilkka öljyä
2 tl paprikajauhetta
mustapippuria
1 sipuli
4 porkkanaa
2 perunaa
pala selleriä
pala inkivääriä
1 dl punaisia linssejä
suolaa
kasvisliemikuutio
1 tl korianteria
2 dl kaurakermaa tms.

Silppua sipuli. Kuori ja paloittele selleri, porkkanat ja perunat. Kuullota sipuli pippurilla ja paprikajauheella maustetussa öljytilkassa kattilan pohjalla. Lisää porkkananpalat ja hetken perästä noin litra vettä. Lisää selleri ja peruna sekä hieman myöhemmin linssit. Lisää kerma. Mausta ja lisää suola. Soseuta keitto sauvasekoittimella kun juurekset ovat pehmenneet.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Mustikka-vaniljajuustokakku

Tammikuu on perhepiirissämme yhtä juhlaa; kuukauden mittaan vietetään lukuisia syntymäpäiviä. Tällä miedonmakuisella juustokakulla kuitattiin useammat synttärisesongin juhlat. Kakku sopii sekä aikuiseen että nuoremman polven makuun.  

Mustikka-vaniljajuustokakku

Pohja:
200 g digestive- tai muita keksejä murskattuna
2 rkl jogurttia

Sisus:
500 g vaniljarahkaa
250 g mascarponejuustoa
1 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä

Kiille:
3 dl mustikoita
3 liivatelehteä
1/2 dl omenamehua

Murskaa keksit. Lisää noin kaksi ruokalusikallista jogurttia (tai rahkaa) ja sekoita tasaiseksi. Levitä seos tasaisesti leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle. Sekoita rahka, mascarponejuusto, sokeri ja vaniljasokeri yhteen kulhossa. Liuota liivate paketin ohjeen mukaan ja lisää voimakkaasti sekoittaen kulhoon. Kumoa seos vuokaan keksipohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Peitä kelmulla ja siirrä jääkaappiin hyytymään. Mikäli haluat, että kerrokset pysyvät erillään, valmista kiille muutamaa tuntia myöhemmin. Sulata mustikat, jos käytät pakastemustikoita. Erota mustikkamehu siivilän avulla ja kuori vaahto mehun pinnalta mikäli haluat kiilteestä kirkasta. Lisää mustikkamehun sekaan hieman omenamehua. Valmista liivate ja lisää se mehun sekaan. Kaada mehu kakun päälle ja jätä hyytymään.